Name der Zeitschrift: Frühmittelalterliche Studien Jahrgang: 47 Heft: 1 Seiten: 307-352.

Name der Zeitschrift: Frühmittelalterliche Studien Jahrgang: 52 Heft: 1 Seiten: 365-433.

Nesse artigo apresentamos algumas características do surgimento da ciência moderna para, na sequência, analisar o modo segundo o qual Leibniz lida com a proposta de um novo tratamento intelectual da natureza.

The interior of the body is an alien landscape, the frontiers of which we are continually expanding. Technological developments have allowed us to see more and more of what lies beneath the skin. Starting with the violently erotic public spectacle of dissection in amphitheatres, through X-ray and endoscopy, to other current and future technologies that work towards the yet to be realized ideal (or myth) of a truly non-invasive but microscopically detailed depiction of the human body. This opening up of (...) the human interior to our gaze is not exclusively a medical phenomenon. It is an exploration that has been shared by scientists, artists and entertainers, variously reappropriating imagery and technologies of seeing. Each new invasive technology brings with it the somewhat naïve belief that it can excavate the essence of the subject, their passions, motivations and faults, their ‘souls’ for lack of a better word. Yet while an X-ray can certainly not tell us anything of the subject’s personality, as we delve deeper we discover more about our chemical and electrical natures, encouraging the perception that our consciousness is the ‘sum of our parts’. However, as technologies have become more sophisticated, there has been an increasing tendency to present the body in segments, detached from their surrounding structures. A certain objectification and distancing that occurs when we view the flesh laid open. How do we engage with these views culturally, and how do they influence how we view others and ourselves? In this article I grapple with notions of a mutating body that we are actively in the process of changing in the context of my own and others’ visual practice, with particular emphasis on making the mediated nature of these images visible. I will engage in a celebratory but critical discussion of others’ and mine. (shrink)

This article is extracted from a discussion between Camel Gupta, Jay Bernard and Sita Balani. We took as our starting point ‘Becoming visible: Black lesbian discussions’ (Carmen et al, 1984), featured in the 1984 special issue of Feminist Review on black feminism. Here, we reflect on the political, cultural and technological transformations of queer life since the publication of ‘Becoming visible’. The original discussion focused on questions of identity, safety, the public and the private, and the tensions between race (...) and sexuality. The discussants took personal and political risks to be active organisers. As the beneficiaries of that activism, we interrogate not only the broader ideas of race, sexuality and feminism, but critique some of the discussions circulating within our own ranks. We also consider our responsibility to follow our predecessors and to learn from their mistakes. We are more visible than ever, but at what price? What has been gained and lost? Beyond visibility, what is our responsibility? In an attempt to understand these questions we cover contemporary notions such as QTIPOC, monolithic whiteness and online activism. (shrink)

A critical literature on mulitnational corporate social responsibility has developed in recent years. Many authors addressed the issue in the Third World countries. This paper reviews the literature, focusing on the relationship between the multinational corporations (MNCs) and Third World governments in fulfilling the social responsibility, based on the underlying ethical imperative.There is a growing consensus that both corporations and governments should accept moral responsibility for social welfare and individual interests in their economic transactions. A collaborative relationship is proposed where (...) the MNCs share information based on global experiences and offer input into host government developmental policies, and aid their implementation. The government, in turn, provides a reasonable regulatory environment. This calls for ongoing interactions among officials at all levels of the two institutions, with the local corporate subsidiary playing a pivotal role. The desired conduct of the parties is reinforced by international organizations and other constituents, representing common human concerns across cultures. These relationships are examined and an agenda for policy and action by the MNCs and the Third World governments is developed. (shrink)

As the average age of the population increases, so too do the number of people living with chronic illnesses. With limited resources available, the development of dialogue-based e-health systems that provide justified general health advice offers a cost-effective solution to the management of chronic conditions. It is however imperative that such systems are responsible in their approach. We present in this paper two main challenges for the deployment of e-health systems, that have a particular relevance to dialogue and argumentation: collecting (...) and handling health data, and trust. For both challenges, we look at specific issues therein, outlining their importance in general, and describing their relevance to dialogue and argumentation. Finally, we go on to propose six recommendations for handling these issues, towards addressing the main challenges themselves, that act both as general advice for dialogue and argumentation research in the e-health domain, and as a foundation for future work on this topic. (shrink)

Using some renditions of Sītā stories from the epic Rāmāyaṇa, this article will endeavor to make a case for reflecting on presentist concerns and interests and being aware of their impact on scholarship. Arguably, narrow syntactical and semantic analyses of translations and of purported convergences in historical and linguistic analyses do not suffice to give a handle on understanding how these concerns and interests might influence selection of pertinent sources and their readings. A more sustained analysis of their impact is (...) needed. Shun Kwong-loi’s methodological work provides a good ground to take that conversation forward. (shrink)

Nana Sita is best known for being the secretary of the Transvaal Indian Congress and for his leadership in the passive resistance movement for which he was incarcerated three times. This article focusses specifically on three more times he was sentenced to hard labour for refusing to submit to the Group Areas Act and to leave his house at 382 Van Der Hoff Street in Hercules, Pretoria. The main sources for telling the story of Nana Sita’s resistance are (...) interviews with his 93-year-old daughter, a chapter written on him by E.S. Reddy and other unpublished material placed at the author’s disposal by Maniben Sita herself. The focus of the article will be on the religious arguments against the Group Areas Act put forward by Nana Sita himself in his defense during his final trial in 1967.Contribution: Historical thought and source interpretation are not limited to historic texts but include social memory in the endeavour of faith seeking understanding. People of faith in South Africa can only come to grips with reality by engaging with the stories of the past, like that of Nana Sita. (shrink)

A discussion of the history and worldwide expansion of the Società Internazionale Tommaso d’Aquino.

Name der Zeitschrift: Frühmittelalterliche Studien Jahrgang: 47 Heft: 1 Seiten: 369-378.

”Rotu” mielletään usein pelkästään biologiseksi käsitteeksi. Niinpä rasismista syytetyt toisinaan puolustautuvat julkisuudessa sanomalla, että he eivät ole biologisten rotuoppien kannattajia, vaan esimerkiksi vain kannattavat kulttuurien oikeutta olla erilaisia. Historiallisissa yhteyksissä menneiden aikojen ajattelijoita saatetaan puolustaa sillä, että he eivät olleet ainakaan biologisia rasisteja. Erottelun taustalla on olettamus, että biologiaa koskevat ja kulttuuria koskevat käsitykset voidaan ongelmattomasti erottaa toisistaan. Tämän esityksen yhtenä pyrkimyksenä on pohtia biologia vs. kulttuuri -erottelun merkitystä rotua koskevissa käsityksissä, ja problematisoida sitä. Tarkastelun aineistona käytetään 1800-luvun lopun ja (...) 1900-luvun alun vaikutusvaltaisimpia ”klassisia” rotuteorioita. Näitä näkemyksiä luonnehditaan yleensä ”biologisiksi”. Vaikka rotuteorioiden juuria on etsitty antiikista saakka, ja vaikka eri vuosisatojen ajattelijoilta on helppo poimia rotuennakkoluuloja heijastavia kommentteja, tarkasteltuna ajanjaksona laskettiin se teoreettinen perusta, joille esimerkiksi 1930- ja 1940-lukujen rasistiset käytännöt rakennettiin. Harva enää vaivautuu lukemaan tuon aikakauden rotuteoreetikkoja tai edes tunnistaa heidän nimensä: rotuteoriat ovat tyypillistä pseudotiedettä, vailla itsenäistä älyllistä arvoa. Kuitenkin johtavien rotuteoreetikkojen kirjoitukset käännettiin aikanaan useimmille eurooppalaisille kielille, ja niitä myytiin satoja tuhansia kappaleita. Rotuajattelusta tuli liberalismin, sosialismin ja kommunismin kaltainen vaikuttava yhteiskunnallinen virtaus. Sen historiallisesti tunnetuin ilmaus oli Saksan kansallissosialismi, mutta lähes kaikissa Euroopan maissa – ja monissa Euroopan ulkopuolisissa maissa – syntyi paikallisesti värittyneitä versioita rotuopeista. Useimmissa maissa nämä opit syntyivät jo ennen kuin kansallissosialismista tuli Saksan hallitseva ideologia. Yhtäältä rotuopit sekoittuivat vanhempiin, kielellisesti ja kulttuurisesti muotoiltuihin nationalismin versioihin. Toisaalta ne kytkeytyivät usein biologisin käsittein muotoiltuihin ideoihin rodun parantelusta. Silti rotuopit erottuvat käsitteellisesti ja teoreettisesti sekä ”pelkästä” nationalismista että ”pelkästä” rotuhygieniasta. Tämän esityksen muina tavoitteina on pyrkiä muodostamaan historiallisesti ja filosofisesti täsmällisempi käsitys rasismia tukevasta ajattelusta. Samalla rotuopit toimivat kiinnostavana ja varoittavana esimerkkinä politiikan käyttöön valjastetun pseudotieteen argumentaatiotavoista. (shrink)

Ontologiset kategoriateoriat pyrkivät vastaamaan metafysiikan klassiseen ongelmaan: kysymykseen siitä, mihin eri kategorioihin oliot eli entiteetit jakaantuvat. Olioilla tarkoitetaan tässä mitä tahansa, joka on olemassa. Olevan kategoriat eli ontologiset kategoriat (lyhyesti kategoriat) ovat alustavasti olioiden hyvin yleisiä lajeja. Jäsenyys olioiden kategoriassa ei niinkään kerro sitä, mitä piirteitä oliolla on, vaan sen olemisen tavan ¬– miten se esimerkiksi on tai voi olla maailman rakenneosa. Esimerkkejä mahdollisista kategorioista ovat konkreettiset partikulaariset yksilöoliot (substanssit), ominaisuudet, relaatiot, prosessit, tapahtumat ja joukot. -/- 1. Mitä ovat ontologiset (...) kategoriateoriat -/- 2. Uusaristoteelinen realismi -/- 3. Russellilainen realismi -/- 4. Universaalikimpputeoriat -/- 5. Nominalismi: substanssi-modus-teoriat -/- 6. Trooppiteoriat -/- 7. Jyrkkä nominalismi -/- 8. Tapahtuma- ja prosessiontologiat -/- 9. Ontologisten kategorioiden tutkimus Suomessa -/- 10. Suositeltavaa jatkolukemista -/- 11. Lähteet . (shrink)

Totuus on nykyisellään laaja-alaisen kritiikin kohteena niin akateemisessa, poliittisessa kuin vähemmän formaalissakin kontekstissa. Puolustan filosofisesti kestävää ja selitysvoimaista totuuskäsitettä tältä laaja-alaiselta kritiikiltä argumentoimalla sen arvon ja normatiivisuuden puolesta. Totuus on välineellisesti arvokas käsite, joka mahdollistaa todellisuuden erottamisen kuvitelmasta ja toiveajattelusta. Tämän lisäksi todet uskomukset ovat välineellisesti arvokkaita moninaisten hyötyjen, kuten onnistuneiden ennustusten ja navigoinnin saavuttamisessa. Toisaalta olemme joskus kiinnostuneita totuudesta pelkästään sen itsensä takia. Totuuden normatiivisuudesta kertoo taipumuksemme pitää sitä yleisenä tiedollisten pyrkimysten päämääränä ja yhtenä uskomuksen sekä väitettävyyden oikeellisuuden standardina, (...) johon suhteessa olemme eri mieltä ja jonka puhumista edellytämme luokka- ja oikeussaleissamme sekä parlamenteissamme. Edellisen nojalla totuus ei osoittaudu pelkästään mielenkiintoiseksi teoreettisen tarkastelun kohteeksi, vaan käsitteeksi, jolla on laaja-alaista tieteellistä ja yhteiskunnallista merkittävyyttä. (shrink)

Tämä artikkeli käsittelee J. V. Snellmanin sijoittumista hegeliläisen filosofian kentälle. Hegeliläinen koulukunta jakautui 1830-luvun kuluessa oikeisto-, vasemmisto- ja keskustahegeliläisyyteen. J. V. Snellmanin filosofian tutkimuksessa on usein nostettu esiin Carl Ludwig Michelet’n (1843, 314) luonnehdinta Snellmanista vasemman keskustan hegeliläisenä. Michelet’n käsitys on edeltävässä tutkimuksessa yleisesti hyväksytty. Sitä, mikä tekee Snellmanista nimenomaan vasemman keskustan eikä esimerkiksi oikean keskustan edustajaa ei kuitenkaan juuri ole pohdittu. Esitän seuraavassa muutamia huomioita, joiden myötä kuva Snellmanin sijoittumisesta hegeliläisten kentässä tarkentuu.

Eräs 1900-luvun kielifilosofian kiinnostavimmista aloitteista oli ehdotus, joka määritteli merkitykset kommunikaation avulla, puhujien intentioiden kautta. Tämä linja kehittyi aikanaan kuuluisaksi Paul Gricen ansiosta. Osoittautuu, että hyvin samantapaisia ajatuksia oli alustavasti esittänyt jo suomalainen Erik Ahlman useissa teksteissään vuodesta 1926 alkaen. Hänen tärkein innoittajansa oli silloin Anton Martyn kieliteoria. Ahlman tekee myös olennaisen erottelun: toisaalta puhujilla on yksityiset intentionsa, toisaalta kielen yleinen normisto säätelee ”pelin sääntöjen lailla” sitä mitä lauseella voi mielekkäästi ilmaista. Ilmeisesti Ahlman on etappi Martyn ja Gricen välillä ja (...) ehkä myös ensimmäinen, joka Suomessa teki varsinaista kielifilosofiaa. (shrink)

Machine generated contents note: Contributors ix -- Foreword by Douglas A. Boyd andJoseph D. Straubhaar xiii -- Preface byMariaHenson xv -- Acknowledgments xvii -- Part I. Introduction 1 -- Chapter 1. Journalism as a Mission: Ethics and Purpose -- from an International Perspective -- by Joseph B. Atkins 3 -- Chapter 2. Chaos and Order: Sacrificing the Individual for the -- Sake of Social Harmony -- by John C. Merrill 17 -- Part II. In the United States and Latin America (...) 37 -- Chapter 3. Ways of a Muckraker -- by Jerry Mitchell 39 -- Chapter 4. A Sinister Zone of Likeness: Journalists as Heroes and -- Villains in the U.S. South and in Central and Eastern -- Europe -- by Joseph B. Atkins 45 -- Chapter 5. From Collusion to Independence: The Press, The Ruling -- Party, and Democratization in Mexico -- byMichaelSnodgrass 55 -- Chapter 6. The Outspoken Journalist Is an Expression, a Symbol -- of Colombia -- by Stephen E Jackson 69 -- Part III. In Europe 77 -- Chapter 7. The Stranger: Minorities and Their Treatment -- in the German Media -- by Georg Ruhrmann 79 -- Chapter 8. Between State Control and the Bottom Line: -- Journalism and Journalism Ethics in Hungary -- by Ildiko Kaposi and Eva Vajda 91 -- Chapter 9. SITA: Slovakia's First Independent News Service and -- Its Battles with the Huey Long of the Danube -- byPavol Mudry 101 -- Chapter 10. Holding Politicians' Feet to the Fire in Slovenia -- by Bernard Nezmah 111 -- Part IV. In the Middle East and Africa 121 -- Chapter 11. Lebanese Television: Caught Between the -- Government and the Private Sector -- by Nabil Dajani 123 -- Chapter 12. Press Freedom and the Crisis of Ethical Journalism -- in Southern Africa -- by Regina Jere-Malanda 143 -- Chapter 13. Nigerian Press Ethics and the Politics of Pluralism -- by Minabere Ibelema 153 -- Part V. In South and East Asia 169 -- Chapter 14. The Indian Press: Covering an Enigma -- byJayanti Ram-Chandran 171 -- Chapter 15. Palace Intrigue in Katmandu and the Press in Nepal -- byAkhilesh Upadhyay 181 -- Chapter 16. The Press in Japan: Job Security versus -- Journalistic Mission -- by Takehiko Nomura 187 -- Part VI. Three Journalists and Their Missions 201 -- Chapter 17. A Journey in Journalism: From Idealism -- to Bankruptcy -- by Neil White III 203 -- Chapter 18. Reclaiming Responsibility: A Journalist and Artist -- in the Catholic Worker Movement -- by Chuck Trapkus 211 -- Chapter 19. Ryszard Kapuscinski: The Empathetic Existentialist -- by Joseph B. Atkins and Bernard Nezmah 217 -- Postscript The White Rose: On the Martyrdom of Student Pamphleteers in -- Nazi Germany and Their Legacy -- by Joseph B. Atkins 227 -- References 233 -- Index 243. (shrink)

Excerpt from M. Tulli Ciceronis De Finibus Bonorum Et Malorum Libri Quinque Duo sunt, opinor, quae lectures a me hoc loco requi rent aut, si non requirent ipsi, rogandi mihi sunt, ut beneuolo animo et adtento accipiaut. Nam primum di ccudam st de horum librorum, quos Cicero de finibus honorum et maiorum scripsit, emendatiolle et enarratione et nninersae opera a me in iis positm ratio sic expli canda, ut, qua in commentariis disperse posita sunt, ea ad suas canssas generation reuocata (...) et intellegi plenius et indicari rectius possint. Quo loco etiam illud ecli cere conabor, ut libertas quaedam et simplicitas indici et orationis, a qua ne hic quidem discedam, merito et necessario adhibita esse uideatur. Deiude, qum de Cice roniani operis forma atque descriptione ncitu digna ui debuntur neque in commentariis aut per excursus carpo sita, conprehendam et ab iis ad ipsos libros lectores nittam. Sed prior illa disputatio, cuius magna pars ad paratns critici ex;>licatione continebitur, quem sua na tura maiorem necessitatem habent quam delectationem in rebus minutis per ambages persequendis, tum molestior fit, quod plus uerhorum consumendum et in eorum co dicum conmemoratione, quos parum nouimus, quam in eorum, quorum plenus asus concessus est. Itaque de precor, ne mea existumetur culpa, qua superiorum st. About the Publisher Forgotten Books publishes hundreds of thousands of rare and classic books. Find more at www.forgottenbooks.com This book is a reproduction of an important historical work. Forgotten Books uses state-of-the-art technology to digitally reconstruct the work, preserving the original format whilst repairing imperfections present in the aged copy. In rare cases, an imperfection in the original, such as a blemish or missing page, may be replicated in our edition. We do, however, repair the vast majority of imperfections successfully; any imperfections that remain are intentionally left to preserve the state of such historical works. (shrink)

The paper is meant to be a contribution to the study of Indian and comparative ethics. It treats the Vajj laggam, an anthology of Pr krit stanzas (subh sita literature) dealing with a variety of topics. Focusing on the 'ethical' sections of the VL, it tries to describe and analyse its underlying ethical system. In Part I the different ethical themes of the VL (Valour and Destiny, Virtues and Vices, Masters and Servants, Friendship and Affection, Poverty and Charity) are (...) described in detail. In Part II it is shown that the VL. offers a clear example of a virtue ethic with a strong emphasis on self-regarding virtues (gunas), based on a pluralistic and instrumental theory of the good. The paper also treats the crucial ethical problem of the relationship between personal well-being and virtuousness as described in the VL. (shrink)

Artikkelissa otan kantaa niin sanottuun voluntarismikiistaan Descartesin tahdon käsitykseen ja arvostelmateoriaan liittyen kannattaen epäsuoraa voluntarismia. Käsittelen erityisesti kysymystä voiko tahdolla Descartesin mukaan olla suora kontrolli ihmisen arvostelmasta pidättäytymiseen? Pitkään vallassa olleen tulkintasuuntauksen mukaan Descartesin käsityksessä tahdolla on kyky vaikuttaa doksastisiin tiloihin suoraan, pelkällä tahdon aktilla. Tätä kutsutaan suoraksi voluntarismiksi ja se tarkoittaa lyhyesti sanottuna sitä, että meillä on kyky hyväksyä, olla hyväksymättä sekä pidättäytyä arvostelemasta täysin tahdonvaraisesti. Tässä tekstissä kannatan kuitenkin epäsuoraa voluntarismia: tahto kykenee vaikuttamaan doksastiseen tilaan epäsuorasti vaikuttamalla uskomuksen (...) muodostamisen kannalta olennaisiin toimintoihin, erityisesti vahvoihin perusteisiin keskittymiseen. Argumentoin epäsuoran voluntarismin puolesta seuraavin tavoin: 1) Kohdat, joiden katsotaan puoltavan suoraa voluntarismia, voidaan yhtä lailla tulkita puoltamaan myös epäsuoraa voluntarismia, 2) Epäsuora voluntarismi on sekä filosofisesti että psykologisesti uskottavampi tulkinta siitä, kuinka ihminen arvostelmia muodostaa, ja 3) Epäsuora negatiivinen voluntarismi on koherentimpi ja ristiriidattomampi tulkinta epäilyn metodin käytöstä (siis yleisestä arvostelmasta pidättäytymisestä) Ensimmäisessä mietiskelyssä. (shrink)

Julkaisematta jääneessä muistiossaan Mietteitä oikeuden yleiskäsitteestä (1702-1703?) G. W. Leibniz muotoilee uudelleen Platonin Euthyfron-dialogissa esitetyn kuuluisan kysymyksen. Hän kirjoittaa: ”Myönnetään, että kaikki mitä Jumala tahtoo, on hyvää ja oikein. Sen sijaan kysytään, onko se hyvää ja oikein siksi että Jumala niin tahtoo, vai tahtooko Jumala sitä koska se on hyvää ja oikein. Eli kysytään, onko hyvyys tai oikeus jotakin mielivaltaista, vai koostuvatko ne asioiden luonnetta koskevista välttämättömistä ja ikuisista totuuksista, kuten luvut ja suhteet.” Universaaleja, ikuisia totuuksia puolustava filosofi ei voi (...) hyväksyä ensin mainittua vaihtoehtoa. Hänen mukaansa ”Se toden totta tuhoaisi Jumalan oikeudenmukaisuuden. Sillä miksi ylistäisimme häntä oikeudenmukaisista teoista, jos oikeudenmukaisuuden käsite ei hänen tapauksessaan lisää mitään teon käsitteeseen? Ja sanonta stat pro ratione voluntas, minun tahtoni käyköön perusteesta, on todella tyrannin motto.” Leibnizin kritiikki on suunnattu erityisesti hänen aikalaisiaan René Descartesia, Thomas Hobbesia ja Samuel Pufendorfia vastaan. Hän ei voi hyväksyä näkemystä, jonka mukaan oikeudenmukaisuuden mitta on vain Jumalan tahto. Perustan on löydyttävä ikuisista totuuksista, jotka ovat myös Jumalan oikeudenmukaisuuden standardi. Erityisen kuuluisaksi tuli Leibnizin kritiikki Pufendorfin näkemyksiä kohtaan, sillä Pufendorfin laajalle levinneen teoksen De officio hominis et civis ranskalaisen laitoksen neljännen painoksen toimittaja Barbeyrac liitti siihen Leibnizin kiistakirjoituksen, joka tunnetaan lyhyellä nimellä Monita (Epistola viri excellentissimi ad amicum qua monita quaedam ad principia Pufendorfiani operis de officio hominis et civis continentur, 1706) ja puolusti Pufendorfia Leibnizia vastaan. Leibnizin onnistui kuitenkin ilmeisesti osoittaa eräs heikkous Pufendorfin näkemyksissä, jota Barbeyrac ei pystynyt sivuuttamaan: tämän mukaan Jumala on saman aikaan sekä ylin tuomari että lakien laatija. Siten Leibnizin näkökulmasta Jumala on tyranni – hänen tahtonsa on oikeuden ja etiikan mitta ja koska hän on kaikkivaltias, hän voi pakottaa ihmiset noudattamaan sellaista oikeudenmukaisuutta, joka on hänen mieleistään. Koska Jumalan yläpuolella ei ole Pufendorfin mukaan mitään, hän voi toimia aivan mielivaltaisesti. Leibnizin kritiikki kiteytyy Pufendorfin epäselvään erotteluun ulkoisen ja sisäisen velvollisuuden välillä, joka jättää hänen näkemyksensä arvoitukselliseksi. Tutkiskelen tässä esitelmässä oliko Leibnzin kritiikki johdonmukainen ja oikeutettu. Onko Pufendorfin näkemyksissä heikkous, jota hän ei itse huomannut? Vertailen myös asiaa koskevia eri kommentaareja (mm. Kari Saastamoinen, Petter Korkman, Fiametta Palladini) ja arvioin Leibnizin kritiikin reseptiota Pufendorf-tutkimuksessa. (shrink)