Texto presentado en el Congreso Internacional “Recepciones de Ortega y Gasset en Chile” celebrado en el Centro Cultural de España en Santiago durante los días 30 y 31 de mayo de 2018, en Santiago de Chile. Forma parte de la compilación recogida en número especial de la Revista de Filosofía Otrosiglo, en junio del 2023.

The occurrence of oscillatory behaviours in living cells can be viewed as a visible consequence of stable, regulatory homeostatic cycles. Therefore, they may be used as experimental windows on the underlying physiological mechanisms. Recent studies show that growing pollen tubes are an excellent biological model for these purposes. They unite experimental simplicity with clear oscillatory patterns of both structural and temporal features, most being measurable during real‐time in live cells. There is evidence that these cellular oscillators involve an integrated input (...) of plasma membrane ion fluxes, and a cytosolic choreography of protons, calcium and, most likely, potassium and chloride. In turn, these can create positive feedback regulation loops that are able to generate and self‐sustain a number of spatial and temporal patterns. Other features, including cell wall assembly and rheology, turgor, and the cytoskeleton, play important roles and are targets or modulators of ion dynamics. Many of these features have similarities with other cell types, notably with apical‐growing cells. Pollen tubes may thus serve as a powerful model for exploring the basis of cell growth and morphogenesis. BioEssays 23:86–94, 2001. © 2001 John Wiley & Sons, Inc. (shrink)

O povo Terena é uma etnia indígena com vasto material de pesquisa e com um número de membros Terena que são pesquisadores e que produz um número considerado de material científico. Atualmente os Terena são uma população de cerca de 28 mil indivíduos no estado do Mato Grosso do Sul e que se distribuem por várias terras indígenas em todo o estado, além de outras em São Paulo e Mato Grosso, bem como em diversas cidades. Sua produção (...) cultural e científica estão em estudo e boa parte destes estudos estão nas plataformas científicas. Este artigo faz o Estado da Arte deste etnoconhecimento, num estudo de revisão sistemática da bibliografia com três descritores: Conhecimento Tradicional, Etnoconhecimento e Terena, onde os dois primeiros são sinônimos e se relacionam com o terceiro. Neste estudo sistemático nos traz a luz as publicações e autores que estudaram e estudam a arte, a ciência e a cultura Terena. Há um amplo conhecimento científico nos conhecimentos tradicionais que há gerações vem sendo passado entre os Terena, parte deste conhecimento está no estado da arte aqui apresentado. (shrink)

Yleensä Wienin piirin loogista empirismiä kannattaneet filosofit mielletään antirealisteiksi. Tässä artikkelissa kuitenkin argumentoidaan, että piirin johtohahmo Moritz Schlick oli eräänlainen realisti myös nykystandardien valossa. Näin ollen – niin yllättävältä kuin se kuulostaakin – positivismi ja realismi ovat yhteensovitettavissa. Schlick tosin erotti kannattamansa empiirisen realismin jyrkästi metafyysisestä realismista, jota hän piti merkityksettömänä. Schlickin realismin esittelyn lisäksi artikkelissa tarkastellaan yleisellä tasolla hänen epistemologiaansa, kielifilosofiaansa ja metafysiikan kritiikkiään. Tekstissä pohditaan myös Schlickin suosiman realismin asemaa ja relevanssia nykyisessä realismikeskustelussa.

Since the fall of the Berlin wall, the process of globalization has been understood as a necessary fate. The myth of the almightiness of the market economy, liberalization and deregulation is revitalized. Before us, there is a phenomenon Lacan?s discourse of University, which in 20 century was firstly given as a Stalinist discourse and today is given as a neo-liberal discourse of globalization. From underneath og a seeming objectivity, a Master insists-either the Party and the Capital. Just as the utopia (...) of the world proletarian revolution has fallen apart, the utopia of globalize capitalism and liberal democracy is also falling apart. The 9/11 event is opening opportunities for a construction of the field of social and political, out of the contour of the status quo. The coordinates of the possibility has changed and if we take the non-existence of the grand Autre on ourselves, then the contingence interference in the existent socio-symbolic order is possible. Posle pada berlinskog zida proces globalizacije je shvatan kao nuzna sudbina Revitaliziran je mit svemogucnosti trzisne privrede, liberalizacije i deregulacije. Ovaj fenomen moze se razumeti kroz diskurs Lacanovog "Univerziteta", koji se u 20. stolecu prvo prikazivao kao staljinisticki diskurs, a danas kao neoliberalisticki diskurs globalizacije. Uvek se ispod prividne objektivnosti univerzitetskog diskursa pokazuje Gospodar - ili Partija ili Kapital. Isto kao sto je propala utopija svetske proleterske revolucije, raspada se i utopija univerzaliziranog globaliziranog kapitalizma i liberalne demokratije. Dogadjaj od 11. septembra otvara mogucnosti za konstrukciju terena drustvenog i politickog izvan kontura status quo. Koordinate moguceg promenile su se i ako uzmemo na sebe ne-egzistenciju velikog Drugog, moguca je kontingentna intervencija u postojeci drustveno-simbolicni poredak. (shrink)

L'intersecnonnalité est devenue en quelques années un concept central aussi bien en sciences sociales qu'au sein des luttes sociales en particulier féministes. Forgée pour penser l'imbrication des rapports de domination l'intersectionnalité constitue aujourd'hui un champ d'études et d'expérimenta rions théoriques foisonnant. Pour la première fois en France des universitaires abordent ses multiples dimensions épistémologigues. théoriques. poli tiques et les recherches récentes qu'elle a permis d'ouvrir dans des espaces aussi différents que la France, l'Amérique latine ou l'Europe de l'Est. Que peut (...) nous offrir cette notion pour penser le genre la théorie féministe et les mobilisations sociales? Comment contribuer à pro mouvoir un usage de l'intersectionnalité qui renforce son potentiel critique et insurgé", plutôt que figé sur des identités? Cet ouvrage témoigne à partir d'exemples de la force d'un tel outil lorsqu'il s'agit d'éclairer des processus sociaux et politiques complexes. En offrant un regard à la fois rétrospectif et contemporain sur les enjeux politiques de la production d'un savoir intersectionnel, il veut aussi montrer que l'intersection naine n'est pas seulement un agencement de critique théorique indispensable mais aussi une plate forme à partir de laquelle construire des sujets poli tiques collectifs nécessaires au projet d'émancipation féministe et de la société."--Page 4 of cover. (shrink)

Kysymys vapaasta tahdosta on nyt ajankohtaisempi kuin koskaan. Voisi helposti kuvitella, että tämä muinainen filosofinen ongelma olisi jo saatu ratkaistua tai se olisi ainakin pois muodista mutta näin ei kuitenkaan ole käynyt. Viimeaikaisen analyyttisen filosofian piirissä siitä on kirjoitettu lähes loputtomiin. Viimeaikainen kiinnostus ei kuitenkaan rajoitu vain filosofian piiriin, vaan tahdonvapaudesta ja siihen liittyvistä teemoista on tehty myös erittäin kiinnostavaa empiiristä tutkimusta. Muutamat neurotieteen löydökset ovat tuottaneet varsin suuren määrän populaaritieteellistä kirjallisuutta ja lehtijuttuja, joissa raportoidaan toinen toistaan sensaatiomaisempia tuloksia siitä, (...) kuinka aivot tekevät päätökset puolestamme ja kuinka meillä ei voi olla vapaata tahtoa. Harvassa ovat kuitenkin ne filosofit, jotka olisivat vakuuttuneet neurotieteen nyt ratkaisseen tahdonvapauden ongelman. Filosofian, neurotieteen ja kognitiotieteen rajamaastoon onkin syntynyt laaja keskustelu siitä, miten tieteellisiä tuloksia tulisi tulkita, mitä ne tarkoittavat ja mikä niiden rooli debatissa tahdonvapaudesta oikeastaan on. Esittelen tässä artikkelissa viimeaikaista keskustelua tahdonvapaudesta juuri tässä tieteen ja filosofian rajamaastossa. Aluksi tarkastelen hieman itse tahdonvapauden käsitettä ja niitä ehtoja, joita sille on asetettu. Artikkelin jälkipuolisko puolestaan käsittelee neurotieteeseen ja psykologiaan vetoavia argumentteja tahdonvapautta vastaan ja esittelee lyhyesti joitakin näihin argumentteihin esitettyjä vastauksia. (shrink)

Tässä artikkelissa käsittelen Descartesin ikuisten totuuksien välttämättömyyteen liittyvää ongelmaa. Teoksessa Mietiskelyjä ensimmäisestä filosofiasta (1641–1642) Descartes nostaa esiin käsitteen ikuisista totuuksista, käyttäen esimerkkinään kolmiota. Kolmion muuttumattomaan ja ikuiseen luontoon kuuluu esimerkiksi, että sen kolme kulmaa ovat yhteenlaskettuna 180°. Se on totta kolmiosta, vaikka yhtään yksittäistä kolmiota ei olisi koskaan ollutkaan olemassa. Eräät ajattelemieni asioiden piirteet ovat siis Descartesin mukaan ajattelustani riippumattomia. Ikuisia totuuksia ovat ainakin matemaattiset ja geometriset tosiseikat sekä ristiriidan laki. Samoin Descartesin kuuluisa lause “ajattelen, siis olen” lukeutuu ikuisten totuuksien (...) joukkoon. Descartesin ikuiset totuudet olisivatkin siis loogisesti välttämättömiä. Niillä on kyseinen olemus riippumatta ulkoisten kohteiden olemassaolosta tai siitä, ajattelenko niitä lainkaan. Kuitenkin kirjeenvaihdossaan Descartes pitää itsepintaisesti kiinni käsityksestään, että ikuiset totuudet ovat Jumalan vapaasti luomia ja Jumala olisi voinut luoda ne erilailla. Näin ollen luodut ikuiset totuudet eivät tarkkaan ottaen olisikaan välttämättömiä vaan kontingentteja. Ne voisivat olla myös toisella tavalla. Artikkelin alkuun esittelen Descartesin modaalista metafysiikkaa sekä luotujen ikuisten totuuksien kontingenttiudesta seuraavia tulkinnallisia vaikeuksia. Tämän jälkeen pureudun kolmeen erilaiseen ratkaisuyritykseen kommentaarikirjallisuudessa (Frankfurt 1977; Curley 1984 & Bennett 1994) ja osoitan, miksi ne eivät riitä vastaamaan ongelmaan. Lopussa vedän johtopäätöksiä ja luonnostelen mahdollisen ratkaisun. (shrink)

Leeuwenhoekin kokeilut mikroskoopilla 1600-luvun lopulla olivat G. W. Leibnizille suuri innoituksen lähde. Monadologia-teoksessaan Leibniz hehkutti keksinnön merkitystä ja antoi ymmärtää, että sillä löydetyt pikkuruiset eliöt todistivat hänen metafyysisen pluralisminsa oikeaksi. Hänen mukaansa "huomataan, että pienimmässäkin osasessa ainetta on kokonainen elävien olioiden, eläinten, entelekhioiden ja sielujen maailma." Näin Leibnizin ajatus elämän jatkumosta sai uutta pontta. -/- Keksinnön vaikutus näkyy myös Leibnizin teoksessa Uusia esseitä inhimillisestä ymmärryksestä, jossa hän esittelee pienet perseptiot, joita voidaan pitää tietoteoreettisena vastineena pieneliöille. -/- Tarkastelen esitelmässäni Leibnizin reaktioita (...) mikroskooppiin ja sen antamaan uuteen kuvaan elämästä ja keskustelen joistakin Leibnizin filosofian piirteistä, joissa voidaan huomata uuden keksinnön vaikutusta. -/- An article on the continuum of life in Leibniz's philosophy. (shrink)

In lieu of an abstract, here is a brief excerpt of the content:An Epiphany in Munich LINCOLN PERRY W hen I used to say the sentence (softly and to myself ) “I hate palms” or “Palms are not beautiful; possibly they are not even trees,” it was a composite palm that I had somehow succeeded in making without even ever having seen, close up, many particular instances. Conversely, when I now say, “Palms are beautiful,” or “I love palms,” it is (...) really individual palms that I have in mind. This quote from Elaine Scarry’s On Beauty and Being Just applies perfectly to an experience I recently had regarding a painting by an artist I had assumed I didn’t much care for. Perhaps it would be best to lead into my epiphany gradually, to recreate the preparation that might have been necessary to have my realization. Actually, I speak of a double epiphany, in that it was shared by the friend I was travelling with when we saw the artwork in question. He and I are both painters, and have much in common, both in terms of our own work and our voracious appetite for seeing museums, so when I planned a trip for late October 2018 to see thirty museums in two weeks in Germany and Austria, I knew just whom to call. David Carbone and I have known each other, and appreciated each other’s work, since leaving graduate school in 1975, meeting at the College Art Association held that year in Washington, DC, where people compete for jobs while trying to maintain a veneer of civility. David made less of an effort than most, and I vividly remember him in saddle shoes he had painted bright blue, wearing a tie featuring a burlesque dancer, sipping champagne in the garden courtyard of the National Gallery. All the nearby aspiring art historians were immaculately dressed and scrupulously behaved, but David finished his drink, and in imitation of a arion 27.1 spring/summer 2019 Russian toast, threw his empty glass against the wall, where it noisily shattered. I like this guy, thought I. Over the next few days, visiting DC’s museums together, I recognized the brilliance of his commentaries on the art we saw. And his wit: He told of studying with his painting professor, who became frustrated with David’s pace in painting and said “David, painting is really very simple!” The reply: “But, what if you’re not simple?” I can’t conjure a single artist about whose work we’ve disagreed in the course of the fortythree years we’ve known each other. Meeting often in New York, where he lives with his wife Donna (who, like my wife, is always perfectly willing to let us go museum schlepping without them), we’ve also travelled in central Italy, and even flew to Fort Worth to see a show of the Le Nain brothers. A very sweet guard there asked us, “Who ARE you?” and when we said we were painters, she said, “Oh, because I’ve never seen anybody look at paintings this long, or talk about them so much!” Berlin is a treasure trove, where we visited ten fine museums, then flew to Vienna, which was hosting an extensive exhibit of Bruegel’s paintings, though feast might be a more apt word. A visual feast, but one that didn’t leave one sated, jaded, or bloated, but rather improved, made less ambivalent about membership in a questionable species. Yes, the viewer consumed a meal of war, famine, foolishness, and pride, but the chef made it not just palatable but beautiful, thought-provoking and humorous. Bruegel and his contemporary Rabelais seem kindred spirits, skeptical but amused, bawdy but tender, creating not just works but micro to macro worlds, an alternate world view, in fact. Each painting mesmerized anyone looking long and carefully enough, discovering that a tiny girl on a sled is able to get a purchase on the ice not just with her diminutive sticks, but by the miniscule iron nails in which they end, painted with a one hair-brush. From this minutia we graduate to a wider and wider view, one that comes to imply infinity. Bruegel’s brilliant guidance doesn’t confront us... (shrink)

Pitkälti samalla tavalla kuin opimme meille tärkeitä ympäristön säännönmukaisuuksia ja monimutkaisia taitoja, opimme myös sosiaalisia rutiineja käytäntöjä. Käsitteellinen ymmärtäminen pohjautuu kykyyn käyttää ympäristömme säännönmukaisuuksia koskevaa tietoa päämääriemme suhteen mielekkäillä tavoilla, ja tämä koskee myös sosiaalista tietoa sanojen ja symbolien tarkoituksenmukaisesta käyttämisestä. Näin ollen käsitteitä, ymmärtämistä ja järkeilyä tulisi psykologisesti tarkastella ensisijaisesti taitamiseen eikä tietämiseen liittyvänä ilmiönä.

Kirjoitus tarkastelee Martin Heideggerin myöhäisajattelussa esiin nousevaa olemisen ainutkertaisuuden (Einzigkeit, Einmaligkeit) teemaa ja sen edelleenkehittelyä Jean-Luc Nancyn ajattelussa. Teeman osoitetaan kytkeytyvän Heideggerin välienselvittelyyn filosofian esisokraattisen alun, erityisesti Parmenideen ajattelun kanssa. Parmenides ajattelee olemista kaikkia yksittäisiä ilmentymiään, "kuolevaisten" äärellisiä "näkemyksiä" (doksai) yhdistävänä absoluuttisen homogeenisena ja itseidenttisenä ilmeisyytenä (alētheia), todellisuuden puhtaana läsnäolona ajattelulle. Tätä vasten Heidegger ajattelee olemisen nimenomaan yksittäisten ilmentymiensä kontekstuaalisena ainutkertaisuutena, mielekkyystilanteiden ainutkertaistavana kontekstualisoitumisena. Nancy jatkaa ajatusta kuvailemalla olemista "ainutkertaiseksi-monikolliseksi" (singulier pluriel), mutta täydentää Heideggerin ajatteluun tunnetusti jäänyttä aukkoa soveltamalla ajatusta (...) yhteisön ajattelemiseen ainutkertaisuuksien yhdessäolemisena ja keskinäisyytenä. Näin avautuva "ainutkertaisuuden politiikan" teema onkin viime vuosikymmeninä noussut mannermaisen poliittisen ajattelun keskiöön. (shrink)

"Outoa tässä olemisen ajattelussa on sen yksinkertaisuus". Näin totesi Martin Heidegger omasta työstään. Heidegger – Ajattelun aiheita kokoaa suomalaisten tutkijoiden kirjoituksia Heideggerin avaamilla poluilla. Kokoelma piirtää Heideggerin haastavasta ja syvällisestä ajattelusta rikkaan ja moni-ilmeisen kuvan, joka soveltuu niin tutkijoiden kuin filosofian harrastajienkin käyttöön. Teos on ensimmäinen kattava kokoelma suomalaista Heidegger-tutkimusta. Kirja sisältää myös toimittajien johdatuksen Heideggeriin ja katsauksen aiheen historiaan Suomessa.

L’une des conséquences indirectes de la rupture de l’unité confessionnelle aux temps modernes, fut une exploration accélérée du passé chrétien. Pour cela, une masse régulièrement accrue de documents venait nourrir deux représentations antagonistes de l’histoire de l’Eglise, lesquelles étaient défendues par des travaux d’érudition au service de deux conceptions de l’histoire, qui étaient aussi bien deux théologies de l’Eglise. Cependant, l’exigence de proximité des sources devait induire un mode particulier d’écriture de l’histoire qui transcenderait les frontières confessionnelles, tout en maintenant (...) des positions différentes. La prise en compte des documents allait notamment renforcer une certaine critique, pour laquelle surgissent notamment les noms de Mabillon et de Le Nain de Tillemont, même si les positions continueraient de se différencier tout au long du XVIIe siècle.One of the indirect consequences of the break up of confessional unity in modern times was an accelerated exploration of the Christian past. In the process, a constantly increasing mass of documents came to fuel two opposing representations of the history of the Church. These representations were supported by works of erudition in keeping with two different conceptions of history, which were also two theologies of the Church. The use of new sources became required, however, and led it to a particular way of writing history that would transcend confessional boundaries, while maintaining different positions. Taking these documents into account strengthened a critical current that gave rise to Mabillon and Le Nain de Tillemont, even though the positions continued to differ throughout 17th century. (shrink)

Book review of Jean-Paul Sartre, George Orwell, and István Bibó: _Antisemitismin kirous: kolme kriittistä esseetä_. Translated by Anssi Halmesvirta and Tuomas Laine-Frigren. Helsinki: Gaudeamus, 2023.

Puhuttaessa Ukrainan sotaan kärjistyneen Venäjän geopoliittisen ja ideologisen ajattelun filosofis-teoreettisista taustavoimista nousee toistuvasti esiin ”putinismin pääideologiksi” ja ”maailman vaarallisimmaksi filosofiksi” maalaillun Aleksandr Duginin nimi. Kuka Dugin on, millaista on hänen vaarallinen ajattelunsa ja mikä on sen yhteys suurvallan aggressioon ja hyökkäyssotaan? Seuraavassa luodaan tiivis yleiskatsaus Duginin ajattelun kahteen keskeisimpään ideologiseen elementtiin: geopoliittiseen Euraasia-ideologiaan ja Duginin radikaalikonservatiiviseen ”neljänteen poliittiseen teoriaan”. Vaikka Duginin suora vaikutusvalta on rajallinen, hänen ajattelunsa heijastelee Venäjän poliittisen eliitin ajatusmaailmaa laajemminkin.

Book review of Martin Heidegger, Perusteen periaate [Der Satz vom Grund], translated into Finnish by Miika Luoto (Helsinki: Teos, 2018).

Book review of Quentin Meillassoux, Äärellisyyden jälkeen: tutkielma kontingenssin välttämättömyydestä [Après la finitude: essai sur la nécessité de la contingence], translated into Finnish by Ari Korhonen (Helsinki: Gaudeamus, 2017).

Logiikan ja reaalifilosofian suhde on keskeisimpiä Hegelin filosofian herättämiä kysymyksiä. Hegelin mukaan hänen systeeminsä ensimmäinen osa eli logiikka ja toisen ja kolmannen osan muodostava reaalifilosofia vastaavat toisiaan. Hegelin tuotannossa on kuitenkin aineksia monenlaisille tulkinnoille tästä vastaavuudesta. -/- Yleensä ajatellaan, ettei Hegel ei tarjonnut tyydyttävää selitystä logiikan ja reaalifilosofian suhteesta. Jos otamme tämän tulkinnan lähtökohdaksi, on kysyttävä, miltä osin Hegelin lupaama vastaavuus ei toteudu. Toiseksi on kysyttävä vastaavuusvaatimuksen merkitystä Hegelin filosofialle ylipäänsä. Johtaako luopuminen logiikan ja reaalifilosofian vastaavuudesta absoluuttisen idealismin hylkäämiseen?

John R. Searle (s. 1932) on tunnetuimpia sosiaalista tai institutionaalista ontologiaa tutkineita nykyfilosofeja. Hän on ehtimiseen korostanut kielen ja puhetekojen keskeistä merkitystä institutionaalisen tai sosiaalisen todellisuuden rakentumisessa. Siihen nähden on yllättävän vaikeaa selvittää, mitä hän tästä kielellisestä perustasta tarkkaan ottaen ajattelee ja miten sosiaalisen maailman pitäisi sen päällä maata. Searlen perusajatus puheteoille rakentuvasta institutionaalisesta todellisuudesta tuntuu johtavan umpikujaan.

Nykyaikaisen formaalisen logiikan kehityksen alkutaivalta leimasivat kunnianhimoiset tavoitteet ja vahva optimismi. Tavoitteena oli osoittaa koko matematiikalle ehdottoman varma perusta. Parhaimmillaan filosofian ongelmienkin uskottiin ratkeavan formaalisen logiikan avulla. Filosofisesti kuitenkin on mielenkiintoisinta, että nykyaikainen formaalinen logiikka on mahdollistanut formaalisen lähestymistavan rajoitusten kiistattoman ja matemaattisen täsmällisen osoittamisen. Tämäntyyppisillä tuloksilla on monia tärkeitä filosofisia seurauksia. Esittelen tässä artikkelissa tiettyjä keskeisiä tällaisia logiikan rajoittavia tuloksia.

Kirjaarvio teoksesta Alfred R. Mele, _Onko vapaa tahto illuusio? Dialogi vapaasta tahdosta ja tieteestä_. 2016.

Kirja-arvio teoksesta Jordan B. Peterson, 12 elämänohjetta. Käsikirja kaaosta vastaan (12 Rules for Life. An Antidote to Chaos, 2018). Suom. Tero Valkonen. WSOY, Helsinki 2018.

Elämä tavataan nähdä kuoleman vastakohtana. Tällaisen kahtiajaon ulkopuolelle mahtuu kuitenkin paljon ontologisia ja eettisiä kysymyksiä, joita on lähdettävä purkamaan toisesta suunnasta. Marietta Radomska ja Cecilia Åsberg ehdottavat suunnaksi biofilosofiaa, jossa elämistä ja kuolemista tarkastellaan yhteen kietoutuneina ja yhdessä muuttuvina.

Psykologian identiteetti tieteenalana ja ammattikuntana on jännitteinen. Etenkin akateemisissa yhteyksissä psykologia pyrkii usein erottautumaan muista ihmistieteistä metodisesti luonnontieteitä ja niiden kvantitatiivisia menetelmiä lähellä olevana tutkimusalana. Ihmismielen tutkimuksessa neurotieteen rooli on viime vuosikymmeninä kasvanut merkittävästi, ja parhailla julkaisufoorumeilla psykologisten tulosten tukemisesta aivotason evidenssillä on tullut lähes välttämättömyys. Toisaalta kuten Vesa Talvitie kirjassaan Arkipsykologiasta Aivotutkimukseen – kysymyksiä psykologian filosofiasta toistuvasti osoittaa, akateemisen tutkimuksen ulkopuolella työskentelevän psykologin tarkastelukulma ihmismieleen on tyypillisesti toisenlainen. Työuupumuksesta kärsivää tai läheisen kuolemasta masentunutta asiakasta ei ole mielekästä nähdä vain (...) kognitiivisten ja affektiivisten prosessien kokoelmana, vaan tämän tietoisuus ja kokemusmaailma tulee ottaa vakavasti. Asiakas- ja hoitotyössä arkipsykologian mukainen kuva mielestä muodostaa psykologin ja asiakkaan välisen vuorovaikutuksen perustan. Ihminen nähdään mielentilojensa (esimerkiksi uskomusten, halujen, pelkojen tai suunnitelmien) perusteella käyttäytyvänä vapaana ja vastuullisena toimijana. Toisaalta harva kiistää, että mieli jollakin tapaa asuu aivoissa tai väittää ettei aivojen toiminnan ymmärtäminen olisi mielen toiminnan ymmärtämisen kannalta hyödyllistä. Vaikka psykologia tutkii ihmismieltä, löytyy psykologian sisältä löytyy lukuisia näkemyksiä siitä, miten mielen käsite tässä yhteydessä tulisi ymmärtää. Kun psykologit vielä itse ovat usein haluttomia reflektoimaan tieteenalansa käsitteellisiä perustoja, syntyy psykologian filosofian systemaattiselle tutkimukselle selvä tilaus. (shrink)

Kuvittelukyky tai imaginaatio esiintyy varsin harvoin Leibnizin kirjoituksissa ja siksi siitä ei ole kovin laajalti keskusteltu Leibniz-kommentaareissa ennen kuin aivan viime aikoina. Näissäkin tapauksissa keskustelu on pitkälti rajoittunut kuvittelukyvyn rooliin tiedostuksessa. Yritän tässä esitelmässä vetää sillan kuvittelukyvyn ja moraalisen toiminnan välille, jota tietääkseni ei ole ennen varsinaisesti tehty.

Gottfried Wilhelm Leibnizia (1646–1716) on usein kutsuttu universaalineroksi. Luonnehdinta on varsin osuva ottaen huomioon Leibnizin intressien laajuuden, hänen luovan panoksensa monille eri aloille ja metafyysis-kulttuurisen vision, joka kajasti kaikkien hänen hankkeidensa, niin teoreettisten kuin käytännöllistenkin, taustalla. Leibniz tunnetaan nykyään ennen kaikkea filosofina ja matemaatikkona, mutta ei juurikaan siitä, että hän toimi suuren osan elämästään kahden eri kirjaston hoitajana: Hannoverin herttuallisen kirjaston ja edelleen maineikkaan, Wolfenbüttelissä sijaitsevan Herzog August Bibliothekin. Tämä katsausartikkeli esittelee Leibnizin kirjastouraa ja hänen kirjastonhoitoa koskevia näkemyksiään, jotka eivät (...) omana aikanaan olleet aivan tavanomaisia. Leibnizin universaalikäsityksen mukaan kirjasto ei nimittäin ole kirjoilla täytetty tila vaan heijastus koko inhimillisen tiedon tilasta. Artikkelissa luodaan katsaus aiheesta kirjoitettuun kansainväliseen tutkimuskirjallisuuteen ja Leibnizin kirjastonhoitoa käsitteleviin muistoihin. (shrink)