This article offers a pragmatist approach to concentration camp humor, in particular, to Viktor Frankl’s and Primo Levi’s conceptualizations of humor. They both show how humor does not vanish even in the worst imaginable circumstances. Despite this similarity, it will be argued that their intellectual positions on humor differ significantly. The main difference between the two authors is that according to Frankl, humor is elevating in the middle of suffering, and according to Levi, humor expresses the absurdity of the idea (...) of concentration camps, but this is not necessarily a noble reaction. Through a critical synthesis based on pragmatist philosophy, it will be claimed that humor in concentration camps expresses the human condition in the entirely twisted situation. This phenomenon cannot be understood without considering forms of life, how drastic the changes from the past were, and what people expected from the future, if anything. (shrink)

Pitkälti samalla tavalla kuin opimme meille tärkeitä ympäristön säännönmukaisuuksia ja monimutkaisia taitoja, opimme myös sosiaalisia rutiineja käytäntöjä. Käsitteellinen ymmärtäminen pohjautuu kykyyn käyttää ympäristömme säännönmukaisuuksia koskevaa tietoa päämääriemme suhteen mielekkäillä tavoilla, ja tämä koskee myös sosiaalista tietoa sanojen ja symbolien tarkoituksenmukaisesta käyttämisestä. Näin ollen käsitteitä, ymmärtämistä ja järkeilyä tulisi psykologisesti tarkastella ensisijaisesti taitamiseen eikä tietämiseen liittyvänä ilmiönä.