Abstract

Mikä tarkalleen ottaen on aistimusten rooli ulkoisten objektien havaitsemisessa Descartesin mukaan? Descartes esittää, ettei ulkoisia olioita havaita aistien avulla, vaan pelkästään mielen tarkastelulla. Yksi tapa ymmärtää Descartesin väite on ajatella, että suhde havaitsijan ja objektin välillä edellyttää päättelyä aistimuksista itse olion läsnäoloon. Toinen mahdollisuus on ajatella, että itse asiassa aistimukset ovat suhteellisen yhdentekeviä havainto-relaatiolle, ja että tämä relaatio muodostuu tietyllä tapaa syvemmän maailman rakenteen ymmärtämisestä. Tässäkin näkemyksessä aistimuksilla on tietty rooli, mutta kyse ei ole päättelystä aistimuksista objektin läsnäoloon, kuten edellisessä näkemyksessä, vaan päättelykyvyn käyttäminen kohdistuu pikemmin ajattelijan ja objektin välisten suhteiden ymmärtämiseen laajemman metafyysisen viitekehyksen avulla. Tämä kirjoitus tarkastelee tätä jälkimmäistä vaihtoehtoa mahdollisena tulkintana Descartesin havaintokäsityksessä ja pohtii samalla erityisesti aistimusten toimintoa havainnossa.