This study examined the longitudinal associations among children’s direct aggression, prosocial behaviors, and peer group acceptance in middle childhood. Children’s co-occurring aggressive and prosocial behaviors were assessed in order to identify distinct trajectory subgroups. Subsequently, variations in the development in peer acceptance were examined for each of the identified subgroups. The sample consisted of 784 children who were ethnically and socioeconomically diverse who were followed longitudinally from Grades 1 to 4. Results revealed several distinct trajectory subgroups, including children who were (...) primarily aggressive or prosocial, as well as children who exhibited co-occurring aggression and prosocial behaviors. Comparing these subgroups, the use of co-occurring prosocial behaviors appeared to have some protective effect on aggressive children’s peer acceptance. However, aggression was nonetheless associated with lower peer acceptance. The findings provide insights pertaining to the heterogeneity among aggressive children, the protective effects of prosocial behaviors on peer acceptance, and the differential effects of moderate versus high aggression. (shrink)

Artikkeli tarkastelee aluksi Hannah Arendtin analyysiä totalitarismin pohjimmiltaan ideologisesta luonteesta ja ideologisen ”idean” olemuksesta. Tätä analyysiä verrataan Alain Badioun yritykseen herättää henkiin ideologinen ”idean politiikka”. Artikkelin perusväitteen mukaan sekä Arendt että Badiou näkevät politiikan alueena, jolla uutuus ja ihmisen kyky ryhtyä maailmaa muuttaviin hankkeisiin voivat toteutua. He ymmärtävät kuitenkin poliittisen aktiviteetin muodon olennaisesti eri tavoin: Arendtille politiikka on perusluonteeltaan toimintaa, praksista, Badioulle se on pohjimmiltaan idean tuottamista, poiesista. Tällä on keskeisiä seurauksia heidän politiikkakäsityksilleen. Lopuksi osoitetaan, että Badioun (...) ”ideologinen” ymmärrys politiikasta jää alttiiksi Arendtin peruskritiikille, jonka mukaan politiikan välineellinen ymmärtäminen keinojen ja päämäärien viitekehyksessä on viime kädessä kyvytön sulkemaan pois poliittisen terrorin mahdollisuutta. (shrink)

El escrito, adentrándose en la teoría allagmática de Gilbert Simondon, tiene como objetivo provocarle al concepto de cosmopolitismo variantes ontológicas, epistemológicas y éticas. Se piensa, dichas variantes, al romper con los primados sustancialitas que sitúan el principio de individuación como algo consumado, idean un horizonte de sentido que se muestra capaz de expresar al cosmopolitismo, no como un ideal regulativo, sino como un proceso. De este modo, pensar al cosmopolitismo como un proceso, reclama asumir los movimientos ontológicos, epistemológicos y (...) éticos, no como abstracciones, sino como devenires-límite que reclaman examinar cómo es que nos creamos. Por lo anterior, en el escrito se afirma junto a Simondon: el cosmopolitismo pensado a la luz de la allagmática involucra la producción de movimientos capaces de afirmar disímiles modos de existencia. El cosmopolitismo es un proceso siempre por hacer y por afirmar en el que nos jugamos la posibilidad de expresar una vida digna. (shrink)

Artikkeli käsittelee J. V. Snellmanin (1806–81) varhaisvaiheen filosofiaa ja sen suhdetta hänen 1840-luvun alun filosofiseen pääteokseensa "Persoonallisuuden idean spekulatiivisen kehittelyn yritys" (Versuch einer speculativen Entwicklung der Idee der Persönlichkeit). Varhaisvaiheen filosofia viittaa Snellmanin julkaistuihin kirjoituksiin vuosina 1835–40 sekä luentokäsikirjoituksiin ja muihin muistiinpanoihin. -/- Artikkelin keskiössä on Snellmanin varhainen luenta G. W. F. Hegelin (1770–1831) filosofiasta. Snellmanin filosofian on yleensä katsottu seuraavan Hegelin esikuvaa uskollisesti. Tämä pitää pääasiassa paikkansa, mutta toisaalta Snellman ei missään vaiheessa uraansa epäröinyt poiketa Hegelin viitoittamalta tieltä. (...) Hän ei tosin juuri korostanut eroja itsensä ja saksalaisen esikuvansa välillä. Snellman esitti varhaisfilosofiassaan muun muassa omaperäisen tulkinnan Hegelin subjektiivisen hengen filosofiasta. Hän pyrki myös yhdistämään Hegelin kaksi logiikan pääesitystä yhdeksi kokonaisuudeksi. Snellman myös täydensi joiltain osin Hegelin systeemiä. Hegel ei esimerkiksi koskaan vastannut yksiselitteisesti kysymykseen siitä, tarvitseeko hänen systeeminsä itsenäisen johdannon. Snellman katsoi johdannon tarpeelliseksi ja esitti varhaisfilosofiassaan oman versionsa johdannosta. Snellmanin johdanto keskittyi itsetietoisuuden käsitteeseen, joka oli keskeisessä roolissa myös hänen vuonna 1841 julkaisemassaan teoksessa "Persoonallisuuden idean spekulatiivisen kehittelyn yritys". (shrink)

Existen insospechados parecidos de familia. En sus clases de Ciencia y Filosofía Política en la Universidad de Yale, Seyla Benhabib suele insistir en que las personas se terminan pareciendo mucho más a sus propias instituciones que a los Estados o a las naciones en las que viven. Esta aseveración resulta inquietante. De todos es sabido que podemos identificarnos más o menos con nuestra propia nación, pero la idea de que, en verdad, todos vayamos a terminar pareciéndonos mucho más a ciertas (...) instituciones solo es comparable a una de esas experiencias culinarias que proporciona Dabiz Muñoz, calificadas por él mismo como “de romperte la cabeza”. Laureado con el Nobel en 1993, el economista e historiador Douglass C. North sostuvo que los seres humanos idean las instituciones para crear orden, reducir la incertidumbre y estructurar la interacción socio-política. (shrink)