According to one prominent view of exercising abilities (e.g., Millar 2009), a subject, S, counts as exercising an ability to ϕ if and only if S successfully ϕs. Such an ‘exercise-success’ thesis looks initially very plausible for abilities, perhaps even obviously or analytically true. In this paper, however, I will be defending the position that one can in fact exercise an ability to do one thing by doing some entirely distinct thing, and in doing so I’ll highlight various reasons (epistemological, (...) metaphysical and linguistic) that favor the alternative approach I develop over views that hold that the exercise of an ability is a success notion in the sense Millar maintains. (shrink)

According to one prominent view of exercising abilities, a subject, S, counts as exercising an ability to ϕ if and only if S successfully ϕs. Such an ‘exercise-success’ thesis looks initially very plausible for abilities, perhaps even obviously or analytically true. In this paper, however, I will be defending the position that one can in fact exercise an ability to do one thing by doing some entirely distinct thing, and in doing so I’ll highlight various reasons that favor the alternative (...) approach I develop over views that hold that the exercise of an ability is a success notion in the sense Millar maintains. (shrink)

Tässä artikkelissa käsittelen Descartesin ikuisten totuuksien välttämättömyyteen liittyvää ongelmaa. Teoksessa Mietiskelyjä ensimmäisestä filosofiasta (1641–1642) Descartes nostaa esiin käsitteen ikuisista totuuksista, käyttäen esimerkkinään kolmiota. Kolmion muuttumattomaan ja ikuiseen luontoon kuuluu esimerkiksi, että sen kolme kulmaa ovat yhteenlaskettuna 180°. Se on totta kolmiosta, vaikka yhtään yksittäistä kolmiota ei olisi koskaan ollutkaan olemassa. Eräät ajattelemieni asioiden piirteet ovat siis Descartesin mukaan ajattelustani riippumattomia. Ikuisia totuuksia ovat ainakin matemaattiset ja geometriset tosiseikat sekä ristiriidan laki. Samoin Descartesin kuuluisa lause “ajattelen, siis olen” lukeutuu ikuisten totuuksien (...) joukkoon. Descartesin ikuiset totuudet olisivatkin siis loogisesti välttämättömiä. Niillä on kyseinen olemus riippumatta ulkoisten kohteiden olemassaolosta tai siitä, ajattelenko niitä lainkaan. Kuitenkin kirjeenvaihdossaan Descartes pitää itsepintaisesti kiinni käsityksestään, että ikuiset totuudet ovat Jumalan vapaasti luomia ja Jumala olisi voinut luoda ne erilailla. Näin ollen luodut ikuiset totuudet eivät tarkkaan ottaen olisikaan välttämättömiä vaan kontingentteja. Ne voisivat olla myös toisella tavalla. Artikkelin alkuun esittelen Descartesin modaalista metafysiikkaa sekä luotujen ikuisten totuuksien kontingenttiudesta seuraavia tulkinnallisia vaikeuksia. Tämän jälkeen pureudun kolmeen erilaiseen ratkaisuyritykseen kommentaarikirjallisuudessa (Frankfurt 1977; Curley 1984 & Bennett 1994) ja osoitan, miksi ne eivät riitä vastaamaan ongelmaan. Lopussa vedän johtopäätöksiä ja luonnostelen mahdollisen ratkaisun. (shrink)