David Lewis’s counterpart theory is often seen as involving a radical departure from the standard, Kripke-style semantics for modal logic, suggesting that we are dealing with deeply divergent accounts of our modal talk. However, CT captures but one version of the relevant semantic intuition, and does so on the basis of metaphysical assumptions that are ostensibly discretionary. Just as ML can be translated into a language that quantifies explicitly over worlds, CT may be formulated as a semantic theory in which (...) world quantification is purely metalinguistic. And just as Kripke-style semantics is formally compatible with the doctrine of world-boundedness, a counterpart-based semantics may in principle allow for cases of trans-world identity. In fact, one may welcome a framework that is general enough to include both Lewis’s counterpart-based account and Kripke’s identity-based account as distinguished special cases. There are several ways of doing so. The purpose of this paper is to outline a fully general option and to illustrate its philosophical significance, showing how the large variety of intermediate relations that lie between Lewisian counterparthood and Kripkean identity yield a corresponding variety of modal theories that would otherwise remain uncharted. (shrink)

The ontological assumptions of the modal logic of Saul Kripke are analyzed. Answers to the questions are given: What are the modalities? What is thesemantic problem that Kripke faced? How was it resolved? How a substitution oflogic reforms the ontological analyzes? This paper is also intended to be anintroduction to the semantics of Kripke's propositional modal logic.

Tässä artikkelissa käsittelen Descartesin ikuisten totuuksien välttämättömyyteen liittyvää ongelmaa. Teoksessa Mietiskelyjä ensimmäisestä filosofiasta (1641–1642) Descartes nostaa esiin käsitteen ikuisista totuuksista, käyttäen esimerkkinään kolmiota. Kolmion muuttumattomaan ja ikuiseen luontoon kuuluu esimerkiksi, että sen kolme kulmaa ovat yhteenlaskettuna 180°. Se on totta kolmiosta, vaikka yhtään yksittäistä kolmiota ei olisi koskaan ollutkaan olemassa. Eräät ajattelemieni asioiden piirteet ovat siis Descartesin mukaan ajattelustani riippumattomia. Ikuisia totuuksia ovat ainakin matemaattiset ja geometriset tosiseikat sekä ristiriidan laki. Samoin Descartesin kuuluisa lause “ajattelen, siis olen” lukeutuu ikuisten totuuksien (...) joukkoon. Descartesin ikuiset totuudet olisivatkin siis loogisesti välttämättömiä. Niillä on kyseinen olemus riippumatta ulkoisten kohteiden olemassaolosta tai siitä, ajattelenko niitä lainkaan. Kuitenkin kirjeenvaihdossaan Descartes pitää itsepintaisesti kiinni käsityksestään, että ikuiset totuudet ovat Jumalan vapaasti luomia ja Jumala olisi voinut luoda ne erilailla. Näin ollen luodut ikuiset totuudet eivät tarkkaan ottaen olisikaan välttämättömiä vaan kontingentteja. Ne voisivat olla myös toisella tavalla. Artikkelin alkuun esittelen Descartesin modaalista metafysiikkaa sekä luotujen ikuisten totuuksien kontingenttiudesta seuraavia tulkinnallisia vaikeuksia. Tämän jälkeen pureudun kolmeen erilaiseen ratkaisuyritykseen kommentaarikirjallisuudessa (Frankfurt 1977; Curley 1984 & Bennett 1994) ja osoitan, miksi ne eivät riitä vastaamaan ongelmaan. Lopussa vedän johtopäätöksiä ja luonnostelen mahdollisen ratkaisun. (shrink)